Yritysten tuotantotiloissa tuhlataan energiaa, sanoo forssalainen Hannu Salminen – Lämmityskulut voivat pienentyä jopa kymmenien tuhansien eurojen edestä.

Hannu Salmisen mukaan monissa yrityksissä ajatellaan liian vähän tuotantotilojen energiankulutusta, vaikka hyvällä ilmanvaihdon suunnittelulla yritykset voisivat säästää jopa kymmeniätuhansia euroja vuodessa. Salminen esittelee tamperelaisessa yrityksessä alkavan projektin suunnitelmaa.
Kuva: Tapio Tuomela / FL
Tärkeintä on minimoida energiankulutus.
Vasta toiseksi tärkeintä on pohtia ekologista lämmitysmuotoa.
Tämä on Forssassa toimivan PSL:n yrittäjän Hannu Salmisen strategia, kun hän suunnittelee suomalaisten konepajojen lämmitysratkaisuja.
Salminen on huomannut, että moni yritysjohtaja tuntee kyllä uusiutuvia ja ekologisia energiamuotoja, mutta harvempi tulee ajatelleeksi, että energian tehokkaaseen säästämiseenkin on olemassa ratkaisuja.
– Moni ei edes usko minua, kun sanon, että tuotantotiloissa lämmityskulut pienenevät 70–90 prosenttia, kun lämpö otetaan talteen ja tulo- sekä poistoilmaventtiilit sijoitetaan tarkoituksenmukaisesti, Salminen sanoo.
– Mutta meillä on jo 100 asennettua lv-yksikköä ja tyytyväisiä asiakkaita. Minua ihmetyttää pikemminkin se, miten retuperällä vielä tänäkin päivänä monien suomalaisten teollisuushallien energiankulutus on ja miten monia kymmeniä tuhansia euroja yritykset heittävät hukkaan tuhlaamalla energiaa.
Konepajojen ilma täynnä pölyä ja epäpuhtauksia
PSL oy on vuonna 2008 Forssaan perustettu yritys, jonka alkuperäinen tarkoitus oli tuottaa puhdasta sisäilmaa teollisuushalleihin.
Konepajoissa ilma on usein harmaanaan hitsauspölyä ja muita epäpuhtauksia, mihin Salminen halusi löytää ratkaisun.
Hyvin nopeasti yrittäjälle selvisi, että ilmanpuhdistukseen käytettävillä tekniikoilla on myös mahdollista säästää hallien lämmityksessä.
Tekniikka perustuu siihen, että lämmin tuloilma saadaan ohjattua oleskeluvyöhykkeelle. Kaikki tilassa syntyvä lämpö hyödynnetään ja epäpuhtaudet suodatetaan ennen lämmöntalteenottoa.
– Tuore esimerkki on projektini Ähtärissä. Venetehdas kulutti ennen 3300 megawattia energiaa lämmitykseen joka vuosi. Lukema vastaa noin 178 000 euroa. Lämmöntalteenoton ja järkevän tulo- sekä poistoilmaventtiilien sijoittelun myötä tehdas kuluttaa enää 555 megawattia energiaa vuodessa. Rahassa se tarkoittaa 30 000 euroa, Salminen sanoo.
Ilmastovaikutuksiin alettu kiinnittää huomiota
Konepajayrityksille lämmöntalteenotto on tuntunut takavuosina mahdottomalta ajatukselta sisäilman epäpuhtauksien vuoksi. Tekniikan kehityttyä käyttöönottoa hidastavat kustannukset. Ilmanvaihtojärjestelmän uusiminen maksaa itsensä takaisin muutaman vuoden viiveellä. Ympäristö- ja ilmastovaikutukset ovat kuitenkin välittömät, ja ne ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän myös konepajoilla.
– Asenteet ovat muuttuneet parin vuoden sisällä selvästi. Yhä useampi yrittäjä haluaa säästää energiaa juuri ilmasto- ja ympäristösyistä.
Jokainen yrittäjä voi tehdä ilmastotekoja
Vaikka Salmista motivoi yrityksen perustamisessa ennen kaikkea suomalaisten teollisuuden kannattavuuden parantaminen ja terveempien työskentelyolojen mahdollistaminen, hän on samalla tullut edistäneeksi vihreää kehitystä.
Salminen on laskenut, että hänen kaikki 100 kohdettaan ovat vähentäneet päästöjä vuositasolla yhteensä 2000 tonnia verrattuna siihen, jos yritykset eivät olisi tehneet muutoksia ilmanvaihtoonsa.
Jokunen Salmisen suunnittelemista kohteista on saatu jopa omavaraiseksi, kun katolle on asennettu aurinkopaneelit.
– Olisi ilmastoteko, jos jokainen yrittäjä tarkastelisi tuotantotilojensa energiankulutusta. Myös asuinrakennuksissa ja toimistotiloissa voisi sittenkin olla tärkeämpää saada lämpö talteen ja sitä kautta energiankulutus laskuun kuin siirtyä maalämpöön. FL
Juttu julkaistu Forssan Lehdessä 9.11.
Teksti: 8.11.2021 20:00 Marianna Langenoja